Viimeinen Oljenkorsi

Eikö olekin huonon uskovan merkki, mikäli ihminen kääntyy Jumalan puoleen vasta, kun kaikki muu on mennyt pieleen? Eikö olekin Hänen Kunniansa vähättelyä, kun asetamme Hänet näin listamme häntäpäähän? Kuunteleeko Hän enää silloin avunpyyntöämme? Tulisiko meidän silti kääntyä Hänen puoleensa? Pitääkö Hän meitä röyhkeänä,  jos toimimme näin?



Shaykh Abd al-Qadir Jilani, aikansa johtava Hanbali- oppinut,  aloittaa erään kirjoitelmansa (teoksessa Futuh al-Ghayb) näillä sanoilla :

" Kun palvelijaa kohtaa jonkun koettelemuksen on hänen ensimmäinen reaktionsa koittaa pärjätä sen kanssa yksin. Jos hän ei pääse tilanteesta irti yksin, pyytää hän apua muilta - niiltä, joilla on valtaa, tärkeiltä virkamiehiltä, vaikutusvaltaisilta yksilöiltä tai lääketieteen ammattilaisilta; mikäli kyseessä on sairaus tai mu fyysinen vaiva. Mikäli hänen tilanteensa ei tämänkään jälkeen helpota kääntyy hän Herransa puoleen pyyntörukouksin, nöyränä ja Herraansa ylistäen. Jos hän kokee pärjäävänsä omillaan, hän ei käänny toisten puoleen; ja niin kauan kun hän voi luottaa muihin ihmisiin, ei hän käänny Luojansa puoleen." I

Jumalan puoleen kääntyminen viimeisenä oljenkortena saattaa tuntua surkealta : muistamme Häntä vain silloin, kun kaikki muu toivo on mennyt, nostamme kätemme rukoukseen ainoastaan kun laivamme on uppoamaisillaan. Jos Jumala olisi ylpeä, ei Hän ikinä hyväksyisi tällaista ihmistä. Mutta Jumala ei ole ylpeä. Sen sijaan, Hän on Huolehtiva, Hellä sekä Armollinen - Jumala hyväksyy meidät silloinkin, kun olemme kääntyneet muiden puoleen Hänen sijastaan ja vaikka tulemme Hänen tykönsä ainoastaan jouduttuamme umpikujaan. Totisesti, ei ole lainkaan Jumalan Arvon mukaista, että välitsemme Hänet vaihtoehtona Helvetin sijaan; ja silti - jopa tämän Hän hyväksyy. Niin suuri on Jumalan Armo sekä Laupeus - Hän antaa anteeksi, vaikka tällä tavoin väheksymme Hänen Kunniaansa. Itseasiassa Hän sanoo Koraanissa : " Kun palvelijana sinulta kysyvät jotakin Minusta, olen totisesti lähellä; Minä kuulen anovaisen rukouksen, kun hän huutaa Minua avukseen." (2:186), sekä : " Te palvelijani, jotka olette toimineet sielujenne vahingoksi, älkää olko epätoivoisia Jumalan laupeuden suhteen; aivan varmasti Jumala antaa syntinne kokonaan anteeksi, sillä Hän on totisesti armahtava, laupias." (39:53)

Samassa teoksessaan Shaykh Abd al-Qadir puhuu siitä, kuinka ihmisen illuusio itsestään pärjäämisestä särkyy - ja kuinka ihmisen kasvun kannalta tämä prosessi on välttämätön - kuinka hän sen seurauksena saavuttaa ymmärryksen siitä, ettei kukaan voi auttaa häntä, tai helpottaa hänen koettelemustaan, paitsi Jumala. Jumala vastaa palvelijansa nöyryyteen ja rikkinäisyyteen - ja suojaa häntä kärsimykseltä. Sillä Jumala hyväksyy palvelijansa, tuli tämä Hänen luokseen missä tilassa tahansa - mikäli ei rakkaudesta alistuen, niin sitten koettelemusten kautta - tai jopa ikuisten liekkien pelosta, vaikka he Hänen Kunniaansa näin vähättelisivätkin.

I Futuh al Ghayb, 22 (käännös M. Holland Revelations of the Unseen, 11 )

(Käännetty Shaykh Abu Aaliyah:n kirjoituksesta https://thehumblei.com/category/3-minute-reads/)