Perusteet: Rukous ja Khushoo
قَدۡ أَفۡلَحَ ٱلۡمُؤۡمِنُونَ (١) ٱلَّذِينَ هُمۡ فِى صَلَاتِہِمۡ خَـٰشِعُونَ (٢)
"Totisesti uskovaiset menestyvät. He, jotka rukoilevat nöyrinä, alistuen." (23:1-2)
Allah siunasi meitä hiljattain Ramadan kuulla, jona paastoaminen on yksi Islamin viidestä pilarista. Monet uskontoaan harjoittavat voivat olla ylpeitä siitä, etteivät he ole koskaan jättäneet yhtään pakollista paastoa paastoamatta. Monet meistä ovat paastoamisen lisäksi tehneet näinä Ramadan kuukausina paljon muutakin: olemme rukoilleet ylimääräisiä rukouksia (kuten taraweeh), lukeneet enemmän Koraania - ja viettäneet ehkä aikaa itikaafissa. Jopa monet niistä muslimeista, jotka eivät muuten lainkaan harjoita uskontoaan, paastoavat Ramadanina - kaikki siis ymmärtävät tämän paaston olevan tärkeä sekä pyhä asia. Kuitenkin monet säännöllisesti Islamia harjoittavistakaan muslimeista ei kuitenkaan suhtaudu yhtä suurella kunnioituksella ja vakavuudella rukousta kohtaan. Rukous on, kuten Ramadan kuussa paastoaminenkin, pakollinen palvonnan teko, joka koskee muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jokaista muslimia. Kuitenkaan aika harva niistäkään muslimeista, jotka voivat sanoa paastonneensa jokaisen paastonsa, voi sanoa, etteivät he ole koskaan jättäneet väliin yhtäkään rukousta.Minkälainen olisikaan uskomme tila, jos sen lisäksi ettemme olisi jättäneet väliin yhtäkään rukousta, olisimme tehneet myös ylimääräisiä tekoja, kuten teimme Ramadanina: rukoilleet sunna-rukouksia, ja pyrkineet saavuttamaan rukouksessamme vilpittömyyden ja keskittymisen (khushoo)?
Mitä on Khushoo?
Yllä mainitussa Koraanin jakeessa mainitaan, että ne uskovista tulevat menestymään - ts. tulevat saavuttamaan Allahin rakkauden sekä hyvän aseman tuonpuoleisessa - jotka rukouksessaan ovat "khaashi'oon". Tälle sanalle ei ole suoranaista vastinetta suomenkielessä. Se tarkoittaa mm. seuraavia asioita :
1) Kunnioitusta ja pelkoa :
sellaista pelkoa, ja kunnioitusta, jota tunnemme seisoessamme jonkin meitä suuremman, mahtavan auktoriteetin edessä. Tähän viittaa myös takbeer "Allahu akbar" - Allah on Suurin, jonka lausumme mm. rukouksen alussa. Tämän sanonnan tulisi edesauttaa khushoon saavuttamista: lausuessamme näin meidän tulisi olla niin lumoutuneita Allahin Mahtavuudesta, Hänen Voimastaan, ja Suuruudestaan - ettemme kiinnitäisi enää mitään huomiota mihinkään muuhun kuin Häneen. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että meidän tulisi rukouksessa unohtaa kaikki maallinen: sekä sen huonot, että hyvät asiat- sillä Allah on totisesti Parempi kuin paraskaan hyvä, mitä meillä on, ja samoin Mahtavampi kuin suurinkaan elämäämme mylläävä kriisi.
2) Sisäistä Rauhaa
3) Ulkoista rauhaa - tämä tarkoittaa, että kykenemme keskittymään täysin siihen, mitä olemme tekemässä, ja sielumme lisäksi myös ruumiimme on levossa: emme vetele vaatteitamme suoremmaksi, emme huido nenällemme istahtanutta kärpästä, emmekä suoristele rukousmattoa - saati sitten vierustoverimme rukousasentoa. Ulkoinen rauhattomuus on merkki sisäisestä rauhattomuudesta, ja päinvastoin. Allah on viitannut tähän Koraanissa mm.
حَـٰفِظُواْ عَلَى ٱلصَّلَوَٲتِ وَٱلصَّلَوٰةِ ٱلۡوُسۡطَىٰ وَقُومُواْ لِلَّهِ قَـٰنِتِينَ
"Pitäkää huolta rukouksistanne, (varsinkin) keskimmäisestä- ja seiskää Allahin edessä antautuen, uskollisina." (2:238)
Sana "qaaniteen" tässä jakeessa viittaa siihen tapaan, jolla ihmisen tulisi seistä Herransa edessä: hurskaana, suoraselkäisenä ja nöyränä, antautuen Hänen tahtoonsa täysin. Jotkut painavat päänsä sajdaan tällä tavoin- mutta harvat koittavat saavuttaa tämän tilan jo seistessään ja Koraania lausuessaan. Nykyään esimerkkiä tällaisesta kunnioituksesta on vaikea löytää maallisesta, sillä kunnioitus ja arvostus on riisuttu yhteiskunnasta lähestulkoon rippeitä myöten. Jos kuvittelemme mielessämme kuitenkin esimerkiksi entisaikojen kuninkaan, joka kutsuu paikalle uskollisen palvelijansa - ymmärrämme, kuinka tämä palvelija seisoisi kuninkaansa edessä.
Suurin ongelmamme rukouksessa ei kuitenkaan ole ulkoinen rauhattomuus, vaan se, ettemme toteuta Allahin käskyä:
" Totisesti Minä olen Allah, eikä Minun lisäkseni ole muuta jumaluutta, joten palvokaa Minua ja rukoilkaa muistaaksenne Minua."
Rukouksen perimmäinen syy on siis ylläpitää ihmisen suhdetta Allahiin, viiden päivittäisen rukouksen tulisi toimia kuin aikalisänä kaikesta maallisesta - jolloin muistamme elämämme todellisen tarkoituksen, ja keskitymme muistamaan Luojaamme. Rukouksen päämäärä on toisin sanoen dhikr - Allahin muistaminen, ei ainoastaan velvollisuuden suorittaminen.
On todella traagista, että niin monet meistä tekevät rukouspesun (wudhun), sekä levittävät rukousmattonsa - ehkä jopa kävelevät moskeijaan viidesti päivässä, mutta viettävät koko rukoukseen varaamansa ajan miettimällä omia asioitaan. Jopa dua- eli pyyntörukouksia - rukoillessamme, ovat ajatuksemme usein muualla. Tämä ei ole ainoastaan niiden ongelma, jotka rukoilevat silloin tällöin, tai joiden ymmärrys uskonnosta ei ole kummoinen: hyvin monet niistäkin muslimeista, jotka näyttävät harjoittavilta ja ovat omistaneet uskonnolle ehkäpä suurenkin osan henkilökohtaisesta elämästään, kärsivät tästä: usein.
Tazkiyan- eli sydämen puhdistuksen tieteen yksi pääasiallisista tarkoituksista onkin rukouksen korjaaminen. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka pystyvät saavuttamaan khushoon rukouksessaan ilman mitään opetusta tai apua. Valitettavasti monet meistä eivät edes koe khushoon puutetta ongelmana.
فَوَيۡلٌ۬ لِّلۡمُصَلِّينَ
"Joten voi niitä, jotka rukoilevat"
ٱلَّذِينَ هُمۡ عَن صَلَاتِہِمۡ سَاهُونَ
" Niitä, jotka ovat rukouksessaan välinpitämättömiä"Toisin sanoen voi niitä, jotka rukoilevat säännöllisesti - jotka ovat tunnettuja siitä, että he rukoilevat: "musalliin" sana ei viittaa niihin ihmisiin, jotka rukoilevat silloin tällöin vaan nimenomaan niihin joiden mielletään olevan niitä "rukoilevia" . Kuitenkaan he eivät kykene saavuttamaan rukouksen sisäistä todellisuutta (ts. dhikriä), jättävät rukouksensa kokonaan, tai jättävät ainakin Allahin muistamisen rukoilleessaan. Jotkut heistä rukoilevat jopa :
ٱلَّذِينَ هُمۡ يُرَآءُونَ
"Jotta heidät nähtäisiin"Eli siksi, että ihmiset pitäisivät heitä hyvinä muslimeina. Heidän tarkoituksensa siis on oman maineen ylläpito - eikä tämä välttämättä ole edes tahallista . Ihminen voi vajota henkisesti niin syvään ghaflaan, välinpitämättömyyden tilaan, että hän rukoilee siksi koska hän on tottunut tekemään niin, eikä hän voisi edes kuvitella jättävänsä rukousta koska niin nyt vaan ei tehdä, tai "mitähän ihmiset ajattelisivat."
Allah on varoittanut meitä myös olemasta munafiqeenien - eli tekopyhien teeskentelijöiden kaltaisia:
إِنَّ ٱلۡمُنَـٰفِقِينَ يُخَـٰدِعُونَ ٱللَّهَ وَهُوَ خَـٰدِعُهُمۡ وَإِذَا قَامُوٓاْ إِلَى ٱلصَّلَوٰةِ قَامُواْ كُسَالَىٰ يُرَآءُونَ ٱلنَّاسَ وَلَا يَذۡكُرُونَ ٱللَّهَ إِلَّا قَلِيلاً۬
"Totisesti teeskentelijät luulevat pettävänsä Allahia, mutta Hän pettää heitä, kun he seisovat rukouksessa he seisovat laiskasti - jotta toiset näkisivät heidät, ja muistavat Allahia vain vähän."(4:142)
Tämä jae koskee siis niitä, jotka esittivät olevansa muslimeja Profeetan SAWS aikana, mutta oikeasti eivät uskoneet ja juonittelivat jatkuvasti Islamia vastaan: nämäkin ihmiset kuitenkin "muistivat Allahia vähän" - mikä on siis meidän tilamme, mikäli emme rukoillessamme muista Allahia lainkaan?
Emme halua rukouksemme millään tavoin muistuttavan teeskentelijän rukousta: meidän on siis poistettava rukouksestamme kaikki ghafla ja pyrittävä kaikin voimin saavuttamaan khushoo.
Tämän lisäksi profeetta SAWS on kertonut meille, että Allah kiinnittää erityisen huomionsa rukoilevaan ihmiseen, kunhan hän kiinnittää huomionsa rukoukseen. Monet näyttävät kuvittelevan, että ainoastaan rukoilun vuoksi rukoilu on tänä päivänä tarpeeksi suuri saavutus, ja täten rukouksen laadulla ei ole niin väliä. On totta, että "tavan vuoksi" rukoileva välttyy kenties siltä rangaistukselta, joka lankeaa sen ihmisen ylle, joka tahallaan jättää rukoilematta kokonaan, mutta kuinka paljon enemmän siunauksia ja mielihyvää hän olisikaan voinut saada rukouksestaan, mikäli hän olisi koittanut pyrkiä sen laadun parantamiseen ts. kiinnittänyt huomionsa siihen? Allah voi yhdellä silmäyksellään muuttaa ihmisen koko elämän : miksi siis emme haluaisi osaksemme Hänen erityistä huomiotaan viittä kertaa päivässä - tällöin Allah katsoisi meitä rakkaudella, ja ehkä ennen pitkää voisimme saavuttaa tilan, jossa rukoilemme rakkaudesta Allahiin, emme ainoastaan siksi että "pitää."
Jo Allahin erityisen huomion saamisen tulisi motivoida meitä rukoilemaan paremmin: kuitenkin Allah on armossaan säätänyt myös. että ihminen, joka rukoilee kaksi rakaa niin, ettei muista niiden aikana mitään maallista ja keskittyy näin täydellisesti Herransa muistamiseen, saa anteeksi kaikki aiemmat syntinsä. Kahden rakaan rukoilemisessa kestää vain hetki, kuitenkin sen kautta voimme saada osaksemme Allahin anteeksiannon ( Toisissa kerronnoissa on mainittu tämän koskevan "pienempiä" syntejä - joka tapauksessa ihminen, joka ymmärtää syntiensä taakan, ei jätä yhtäkään mahdollisuutta käyttämättä, jotta saisi ne anteeksi.)
On olemassa sanonta, jonka mukaan "rukous on uskovan miraj" - eli taivasmatka. Olemme kaikki kuulleet profeetan SAWS mirajista, sekä siitä, kuinka viisi päivittäistä rukousta meille määrättiin. Profeettamme SAWS nousi lähemmäs Allahia kuin yksikään luotu koskaan - hän pääsi lähemmäs Luojaansa kuin edes enkelit, ja Allah lahjoitti hänelle sekä hänen seuraajilleen (umma) rukouksen, jotta nämäkin voisivat tulla Allahille läheisiksi.
Rukous on, paitsi tapa saavuttaa Allahin läheisyys, myös keino saada apua vaikeissa tilanteissa. Profeetta SAWS on sanonut "etsikää apua kärsivällisyydestä sekä rukouksesta." Tämän sijaan kuitenkin käännymme vaikeissa tilanteissa useimmiten ensiksi maallisten keinojen puoleen, pohdimme, pähkäilemme ja stressaamme - ja vasta kun mikään muu ei ole auttanut, käännymme Allahin puoleen. Olemme unohtaneet sen tosiasian, että ainoastaan Allah, joka on määrännyt ennalta elämämme kulun ja parhaiten tietää, mihin kokemamme koettelemuksen tulevat johtamaan, on ainoa, joka meitä todellisuudessa voi auttaa. Tämä ei tarkoita ettemme voisi pyytää apua myös ihmisiltä, mutta meidän on nähtävä ihmisiltä saamamme apu Allahin lähettämänä. Rukouksen tulisi siis olla ensimmäinen - ei viimeinen - oljenkortemme.
Kuinka sitten voimme saavuttaa khushoon?
Imam Ghazali RAL on kirjassaan Ihya Uloom ud-Deen, listannut khushoon eri ulottuvuuksia, sekä keinoja niiden saavuttamiseksi.
1) Ensimmäinen osa khushoota on sydämen keskittyneisyys- tila, jota ei voi saavuttaa mitenkään muuten, kuin yrittämällä ja ponnistelemalla. " Ihmisen on käytettävä tahdonvoimaansa, sekä lähestyttävä rukousta tämä aate mielessään : Allah, haluan tässä rukouksessa ainoastaan muistaa Sinua." - tämän jälkeen ihmisen on rukouksen aikanakin jatkuvasti (varsinkin alussa) muistutettava itseään tästä tehtävästä.
2) Toinen osa on ymmärtää, niiden sanojen merkitys, jotka lausumme rukouksessa: ihminen joka ymmärtää sanomansa pystyy luonnollisesti keskittymään syvällisemmin rukoukseensa kuin se, joka ymmärtää ei ymmärrä. Koraanin merkitysten ymmärtäminen ei kuulu ainoastaan oppineille. Meidän tulisi opetella edes niiden jakeiden syvempi merkitys, jotka osaamme ulkoa. Tämä edesauttaa dhikriä, muttei yksistään riitä :
3) Kolmas osa on nimittäin kunnioitus. Vaikka ihminen ymmärtäisi joka ikisen sanan jonka rukouksessaan lausuu, muttei ole sisäistänyt Allahin Suuruutta, Majesteettisuutta sekä omaa vähäpätöisyyttään Allahiin verrattuna, ei ymmärtäminen hyödytä häntä lainkaan. Tämän saavuttaaksemme on meidän tutustuttava Allahin Ominaisuuksiin sekä niihin 99 Nimeen, jotka meille on mainittu.
4) Neljäs osa on pelko: kun esimerkiksi Surah Fatihaa lausuessamme pyydämme, että Allah johdattaisi meitä niiden tielle, jotka ovat ansainneet Allahin mielisuosion, ja samalle pyydämme, ettemme joutuisi niiden tielle, jotka ovat ansainneet Allahin vihan, tulisi meidän tuntea kauhua tällaista mahdollisuutta kohtaan. Meidän ei koskaan tulisi ottaa uskontoamme itsestään selvyytenä, eikä kuvitella, että sen vuoksi että olemme nimellisesti muslimeja, emme voi saada osaksemme Allahin rangaistusta. Kuitenkin meidän on samaan aikaan pidettävä mielessämme myös...
5)Khushoon viides osa, eli "rajaa" - eli toivo. Toivommehan Allahin antavan meille anteeksi ja luotamme siihen, että Hän on Ar- Rahmaan ja Ar-Raheem myös meitä kohtaan. Jos tämä tuntuu joskus vaikealta, tulee meidän muistaa niitä siunauksia, jotka Hän on jo antanut meille - kaikista suurin näistä on se, että Hän on johdattanut meidät Islamiin. Meidän tulee olla kiitollisia siitä, että ylipäänsä saamme rukoilla. Sen sijaan että vaivumme epätoivoon unohtuneen rukouksen vuoksi, meidän tulee ajatella: "en rukoillut fajrilla koska nukuin liian myöhään, mutta Allah, Sinä annoit minun kuitenkin rukoilla dhuhrin" - Allahan olisi voinut sulkea johdatuksen oven ikuisiksi ajoiksi, koska emme rukoilleet, muitta Hän ei tehnyt niin.
6) Kuudes, ja ehkä tänä päivänä vaikein khushoon osa on hayaa - häveliäisyys. Ihminen, joka ei omaa hayaa, ei voi saada osakseen myöskään khushoota. Haya Allahin edessä merkitsee, että ihminen häpeää syntejään- mutta se tarkoittaa myös häveliäisyyttä ihmisten edessä: kun ihminen menettää hayan ihmisten edessä, hän menettää sen myös ennen pitkää Allahin edessä. Toisin sanoen nykypäivän synneillä brassailu kulttuuri on aiheuttanut sen, ettemme rukoile kuten ne syntiset, joita kuitenkin kiistatta olemme. Kuinka anelemmekaan anteeksi niiltä, joita rakastamme - jos olemme tehneet heitä kohtaan jotain vääryyttä. Kuinka meidän olisikaan siis pitänytkään heittäytyä Allahin eteen syntiemme vuoksi : mutta koska luotujen edessä emme häpeä syntejämme niin emme myöskään Allahin.
7) Mikäli ihminen pyrkii kohti khushoota, on hänen mahdollista lopulta saavuttaa sen korkein taso, ts. Ihsan. Tunnetussa Jibrael- hadithissä Profeetta SAWS on selittänyt Ihsanin tarkoittavan :
أَنْ تَعْبُدَ اللَّهَ كَأَنَّكَ تَرَاهُ فَإِنْ لَمْ تَكُنْ تَرَاهُ فَإِنَّهُ يَرَاكَ
että "palvomme Allahia niin kuin näkisimme Hänet, ja vaikkemme näekään Häntä tiedämme, että Hän näkee meidät". Emme tietenkään voi kuvitella, miltä Allah näyttää. Tämän tarkoituksena on kuitenkin saada meidät ajattelemaan :" jos katselisit Allahia - kuten ahlul jannah, Paratiisin väki, tulee katsomaan - mitä tuntisit? Meidän ei siis tule kuvitella näkemistä, vaan koittaa saada sydämeemme tämä tunne. Jos emme pysty tähän, tulee meidän koittaa saada sydämeemme jatkuva tietoisuus siitä tosiasiasta, että Allah todellakin näkee meidät, ja on tietoinen meistä koko ajan.
Mistä siis aloitamme?
Jos koko rukouksen korjaaminen ja parantaminen tuntuu liian vaikealta, voimme aloittaa keskittymisen harjoittelun sajdasta: maahan kumarruksesta, sekä siinä lausuttavasta lauseesta: "Subhaana Rabbi yal 'Aalaa.
Tämä tarkoittaa seuraavaa:
Subhaana: Ylistetty olkoon - Allah on kaiken yläpuolella, vapaa kaikesta epätäydellisyydestä ja täydellisen täydellinen - mitkään sanat eivät riitä ylistämään Häntä, eivätkä kuvailemaan Hänen Mahtavuuttaan.
Rabbii - Minun Herrani - tämä täydellisen täydellinen, kaiken Luoja (rabbil aalamiin) on minun Herrani. Tämän pitäisi tehdä meidät iloiseksi : ihmeellinen, mahtava Allah on minun - ja Hän haluaa minun omistautuvan Itsellensä. Entä jos emme nousisi sajdasta ennen kuin koemme tämän tunteen? Jos voisimme oppia edes tämän yhden sanan (Rabbi) kunnolla, voisi jo tämä yksi sana muuttaa rukouksemme täysin.
Yal 'alaa: Kun kumarramme rukuussa sanomme " Subhaana Rabbi yal- Atheem" kumarramme siis silloin Allahin suuruuden ja mahdin edessä. Kuitenkin sajdassa painaudumme niin matalaan kumarrukseen, kun vaan on fyysisesti mahdollista. Painamme alas jopa päämme, joka aivoineen on kaiken tietomme ja ymmärryksemme keskus: näin todistamme ruumiillamme olevamme täysin mitättömiä Herramme edessä, kuitenkin tässäkin tilassa ylistämme Häntä kielellämme - ja huolimatta kaikesta vähäpätöisyydestämme, Allah on sanonut, että tässä tilassa ihminen on kaikista lähinnä Häntä.
Comments
Post a Comment