Ajan merkitys - Suura al-Asrin selitystä

1. Kautta kuluvan ajan,

2. ihminen on totisesti mennyttä,

3. lukuunottomatta niitä, jotka uskovat ja hyvää tekevät, soveltavat toisiinsa totuutta ja kehoittavat toisiaan kestävyyteen (sabr). 

(Koraani, suura 103)

Tarkastelemme tätä suuraa kolmesta eri näkökulmasta - ensiksikin sitä, mitä klassiset Koraanin tulkitsijat (mufassiroon) ovat siitä sanoneet, jotta saisimme yleisen käsityksen sen tarkoituksesta ja viestistä heiltä, joilla on valtuudet tulkita tekstiä. Toiseksikin tarkastelemme tätä suuraa teologisesta perspektiivistä; mitä tärkeitä uskonopin asioita siitä voimme oppia, ja viimeiseksi tarkastelemme suuraa henkisestä näkökulmasta: mitä henkisiä ja moraalisia opetuksia voimme siitä omaksua elämäämme.

Tafsiir: Oppineilla on ollut eri mielipiteitä siitä, mitä tämän suuran alku "wal Asr", merkitsee- sehän on vala, jonka Allah vannoo, mutta minkä kautta? Jotkut oppineista ovat olleet sitä mieltä, että sanalla asr viitataan tässä "päivään", jotkut taas sitä mieltä, että se viittaa "asr-rukoukseen", kun taas toiset sanovat, ettei sen merkitystä tarvitse rajoittaa koskemaan mitään tiettyä ajanjaksoa, vaan se viittaa "aikaan" yleensä - tämä oli myös Ibn Abbasin RA tulkinta. Allah siis vannoo ajan kautta - aika on se Allahin luomis työ, josta me kaikki ymmärrämme jotain, mutta jota on todella vaikeaa määritellä tarkasti. Aikaan vedotaan, sillä sen vastustamattomassa otteessa kohtalomme toteutuvat, elämämme kuluvat, ja jonka viitekehyksessä näemme Allahin merkit maailmassa, joita meidän on kehotettu pohtimaan.

Seuraavan jakeen tulisi todella iskeä kuin salaman: "Totisesti ihminen on mennyttä"- innal insaana lafii khusr. Vaikka tässä puhutaankin ihmisestä yksikössä, tarkoitetaan sillä kuitenkin koko ihmiskuntaa. Jotkut kommentoijat ovat kuitenkin ymmärtäneet sen tarkoittavan jompaa kumpaa Makkan pää-epäuskovista ja islamin suurimmista vihollisista, Abu Jahalia, Walid bin Al-Muhghirahia tai Ubayy bin Khalafia. Suurin osa oppineista on kuitenkin  mieltävät tämän on yleiseksi ilmaukseksi, sillä mitään muuta viitettä näihin ihmisiin ei ole. Joten Allah vannoo koko ihmiskunnan olevan menetyksen tilassa. Niille meistä, jotka ymmärtävät arabiaa, huomaamme tässä olevan sekä "inna" että "la" - jotka molemmat tarkoittavat asian olevan painotettu ja tärkeä. Olisi voinut sano myös al insanu fi khusr- ihmiset ovat menetyksen tilassa, painottamattakin - mutta meille on haluttu tällä tavalla opettaa ko. asian tärkeys.

Mitä me siis menetämme? Oppinut Al-Suyuti on tulkinnut sen tarkoittavan, että menetyksemme kohde on fi tijaratihi - "elämän vaihtokauppa" Tällä tarkoitetaan, että ihmisen valuutta, jonka hän voi joko sijoittaa viisaasti tai tuhlata, on hänen "aikansa" eli hänen elämänsä. Ihminen kuitenkin usein käyttää "varojaan" vääriin tuhlaillen niitä, kääntäen selkänsä Allahille ja tuonpuoleiselle ja keskittyen vain maallisen keräämiseen. Koraanissa elämää kuvaillaan vaihtokaupaksi- osto ja myynti tapahtumaksi (tijarah), seuiraavassakin jakeessa

تُؤْمِنُونَ بِاللَّهِ وَرَسُولِهِ وَتُجَاهِدُونَ فِي سَبِيلِ اللَّهِ بِأَمْوَالِكُمْ وَأَنفُسِكُمْ ذَ‌ٰلِكُمْ خَيْرٌ لَّكُمْ إِن كُنتُمْ تَعْلَمُونَ

 Uskokaa Jumalaan ja Hänen sananjulistajaansa ja asettakaa voimanne, rikkautenne ja henkenne Jumalan asian palvelukseen; näin on teille parasta, jospa sen ymmärtäisitte.

(As Saff: 11)

Jos siis ihmiselämää voi verrata tällätavoin kaupan käyntiin, niin toki silloin ihminen joka keskittyy ainoastaan materian haalimiseen, jää häviölle - kun tulee aika ynnätä yhteen kaikkki hänen tulonsa ja menonsa, ei hänellä tule olemaan lainkaan voittoa, vaan ainoastaan henkistä menetystä. Kuitenkin seuraavat neljä ominaisuutta omaavat jäävät voiton puolelle;

1) Ne jotka uskovat:  Vakaa ja vilpitön usko Allahin Jumaluuteen (ilaahiya) ja Hänen ykseyteensä (wahdaaniya), ja siihen, mitä Hänen viimeiselle profeetalleen SAWS lähetettiin, sekä ne jotka....

2) hyvää tekevät: ne, jotka toimivat pyhän lain mukaan, ja vilppittömästi koittavat tavoitella Allahin melihyvää ja hyväksyntää - tekemällä sekä pakollisia tekoja (faraidh), että suositeltuja (mustahabbaat), olkoon ne sitten Allahiin liittyviä tai toisia luotuja auttaakseen tehtyjä (huqooq Ullaah ja huqooq al ´ibaad). Jotkut oippineet ovat huomauttaneet, että nämä kaksi ominaisuutta liittyvät ihmisen hurskauteen ja yksilölliseen täydellistymiseen.

  

Kaksi muuta ominaisuutta näistä neljästä taas estävät ihmistä joutumasta tähän menetyksen tilaan. Eli " ne jotka kehottavat toisiaan totuuteen"  Allahin ykseyden sekä Hänen muiden ominaisuuksiensa suhteen - sen totuuden suhteen, jota ei käy kieltäminen sekä

4) ne jotka kehottavat toisiaan kärsivällisyyteen: palvonnan tekojen suorittamisen suhteen. Ottakaamme huomioon, että tämä suura on ilmoitettu Mekassa - aikana, jolloin muslimit joutuivat kärsimään enemmän kuin koskaan (kyllä, myös enemmän, kuin tänä päivänä - vaikka ummaamme koetellaan nytkin kovasti), sekä heitä vainottiin. Kaksi ensimmäistä ominaisuutta siis puhuvat ihmisen sisäisestä kunnostautumisesta ja kaksi muuta taas velvollisuudestamme auttaa toisia. Joten tämä suura painottaa meille, että meidän on välttämätöntä koittaa pelastaa oma sielumme, mutta myös ottaa osaa yhteisön sielun parantamiseen.

  

Ottaen huomioon tämän suuran yleisen viestin ja vetoomuksen, ei ole mikään ihme, että imam as-Shafi sanoi siitä, että jos ihmiset mietiskelisivät vain tätä suuraa, se riittäisi heille. Ennen kaikkea, tämä suura kutsuu meitä uskoon, toimintaan, totuuden levittämiseen sekä sen puolustamiseen- sekä kärsivällisyyteen ja kestävyyteen tässä, jonka vuoksi tästä suurasta tuli eräänlainen "motto" profeetan saws seuralaisten keskuudessa, jotka usein hyvästelivät toisensa lausumalla tämän suuran ennen salaamin toivotusta. 

Henkinen perspektiivi: tämä suura varoittaa uskovia vajoamasta ghaflaan- välinpitämättömyyden tilaan - jotta he eivät tuhlaisi "pääomaansa" ja joutuisi näin menetyksen tilaan. Etsijöille, jotka koittavat tietoisesti tulla yhä läheisemmäksi suhteessaan Allahiin, on se kutsu Allahin läheiseksi tulemiseen - henkiseen täydellistymiseen jatkuvan Allahin muistamisen (dhikr), uskon sisäistämisen, ja myös kärsivällisyyden harjoittamisenja kunnollisen käytöksen (adab) kautta. 

Eräs hurskaista edeltäjistämme ymmärsi tämän suuran tarkoituksen, kun hän näki torilla miehen joka möi jäätä - hän ei meinannut saada sitä kaupaksi ja se alkoi sulaa, joten hän korotti ääntänsä ja huusi " ihmiset, olkaa armollisia sitä kohtaan jonka omaisuus katoaa!" Tällöin hurskas mies  ymmärsi, että tämä jään myyjä oli varmasti todella varovainen tämän "pääomansa" suhteen - koska jos se sulaa, hän todellakin jää tappiolle. Samalla tavalla ihmisen elämä maan päällä sulaa pois jokaisen, mittaamattoman arvokkaan henkäyksemme kautta, joka ikinen sekunti. Mikäli hän tuhlaa aikaansa tehden tarpeettomia, kiellettyjä tai uskottomia asioita, niin hän todellakin jää häviölle.

Ihmisen elämän ei siis koskaan tulisi olla uskonnosta, palvonnan teoista, toisten auttamisesta vapaata, koko hänen elämänsä ajan hänen tulisi pitää huolta näistä asioista. Vain näin ihminen käyttää elämänsä hyödyllisesti ja sillä tavalla, joka miellyttää hänen Herraansa. Tähän liittyen profeetta SAWS sanoi: " Kaikki aloittavat päivänsä, ja ovat oman sielunsa kauppiaita - joko he vapauttavat sen tai saavat aikaan sen tuhon." Eräässä runossa meidän suhdettamme aikaan kuvaillaan osuvasti: "totisesti, elämäsi on vain muutama henkäys, aina kun hengität, osa elämästäsi katoaa"

Totisesti, se mitä tämän elämämme aikana teemme, on nimenomaan se, mistä kaikessa on kysymys, kuten opimme seuraavasta hadithista: "Ihmisen pojan jalat eivät tule liikkumaan tuomionpäivänä, ennen kuin häneltä on kysytty viidestä asiasta: hänen elämästään, ja kuinka hän käytti sen, häenn nuoruudestaan ja kuinka hän kulutti sen, hänen omaisuudestaan, ja kuinka hän sen ansaitsi ja käytti, sekä hänen tiedostaan - toimiko hän sen mukaan. 

Toisessa haditissa kerrotaan, kuinka eräs mies kysyi profeetalta saws kuka ihmisistä on kaikista paras, johon hän vastasi: "Hän joka elää kauan, ja jonka teot ovat hyviä" Sitten mies kysyi, kuka ihmisistä on huonoin, jolloin hän vastasi: "Hän, jonka elämä on pitkä, mutta jonka teot ovat pahoja". Ihmiselämä - joka lääketieteen näkökulmasta näyttää mitä paremmalta, mitä pidempi se on - on uskon näkökulmasta erilainen: mitä hyötyä olisi korkeasta elinajanodotteesta, mikäli sen kanssa käsikädessä ei kulkisi kasvava tietoisuus Allahista? Mitä hyötyä on kaikista elämistämme vuosista, mikäli ne harhauttavat meitä elämämme tarkoituksesta ja lopullisesta päämäärästämme? Pitkä ikä on tietenkin sinänsä hieno asia, mutta sen pitäisi johtaa hurskauteen, eikä vähentää sitä. Saadun lisäajan pitäisi johtaa meidät paratiisin porteille, eikä pitää meitä kaukana niistä ajattelemalla, että meillä on aina aikaa aloittaa hyvä elämä huomenna. Näin meidän tulee nähdä elämämme päivät. 

Lopuksi vielä pari sanaa koskien aikaa koskevaa etikettiä. Meidän nykyhetkemme - juuri tämä hetki - on kahden ajan, tulevaisuuden ja menneen, välissä. Mitä pahaa olemmekaan tehneet menneisyydessä - sen voimme korvata vilpittömän katumuksen (tauban) avulla. Tämä ei vaadi minkäänlaista fyysistä yritystä, vaan on sydämen teko. Tämä on se adab, eli etiketti, jonka mukaan meidän tulee toimia koskien sitä mennyttä aikaa, jonka olemme viettäneet olemalla tottelemattomia Allahia kohtaan. Tulevaisuuden suhteen meidän taas on tehtävä sydämessämme päätös ja vakaa lupaus, ettemme enää tee syntiä. Tämäkään ei ole fyysinen teko, vaan ainoastaan henkinen sopimus. Voimme siis korjata menneisyyden katumalla ja tulevaisuuden vakaalla päätöksellä pysyä kaukana tottelemattomuudesta. 

Mitä tulee nykyhetkeen, tähän aikaan menneisyyden ja tulevan välissä,  oppinut Ibn al-Qaiyyim selittää että adab tämän suhteen on ymmärtää, että tulemme aina olemaan  yhdessä näistä kolmesta tilasta:

1) saamme osaksemme siunauksia

2) saamme osaksemme koettelemuksia

3) teemme syntiä

  

Ibn al-Qayyim kirjoittaa, että näiden tilojen adab on olla niiden joukossa, jotka Koraanin kuvauksen mukaisesti - "saadessaan osakseen siunauksia, he ovat kiitollisia, kun heitä koetellaan, he osoittavat kärsivällisyyttä ja kun he ovat tehneet syntiä, he pyytävät anteeksiantoa". Sillä nämä kolme tilaa ovat hänen onnensa avain, sekä merkki hänen menestyksestään tässä maailmassa sekä tulevassa. Kukaan ihminen ei pysy jatkuvasti samassa tilassa, vaan nämä tilat vaihtuvat alati. 

Imam Ghazali sanoi aikaa koskien: 

"Sinun ei tule tuhlata aikaasi, tehden mitä sattuu, milloin sattuu. Sen sijaan, sinun pitäisi vaatia itseäsi tilille ja järjestää palvonnantekosi jokaisen päivän ja yön aikana, määräten jokaiselle ajalle jonkun tietyn teon, jonka tekemisessä pitäydymme - näin alamme huomata barakaa eli siunausta ajassamme. Mutta mikäli jätät itsesi ajelehtimaan, vaeltamaan päämäärättä kuin karja, etkä tiedä mitä ajallasi tekisit jokaisena hetkenä, tulet tuhlaamaan suurimman osan ajastasi. Aikasi on elämäsi, ja elämäsi on pääomasi. Pääomallasi teet kauppaa, ja sen avulla saavutat ikuisen siunauksen Jumalan luona. Jokainen henkäyksesi on mittaamattoman arvokas jalokivi, jota ei voi mikään korvata - kun se on ohi, sitä ei voi enää milloinkaan saada takaisin."

Suokoo Allah Kaikkivaltias meille kyvyn ymmärtää ajan merkitys.