Järki, Sydän sekä tie Dhikriin.
Allah on on antanut ihmisille kaksi hyvin erityistä siunausta: älyn (aql) sekä sydämen (qalb). Oppineet sanovat usein, että paras tapa osoittaa kiitollisuutta niistä siunauksista, joita saamme osaksemme, on käyttää niitä niinkuin Allah haluaa niitä käytettävän. Tämä koskeen myös edellämainittuja.
Ihminen käyttää älyänsä uuden tiedon oppimiseen ja prosessoimiseen - mikä on tietenkin hyvä asia. Joskus kuitenkin täytämme mieltämme täysin turhalla ja tyhjänpäiväisellä tiedolla, joka ei millään tavalla tule hyödyttämään meitä akhirassa. Tämä ei tarkoita, ettemmekö voisi opiskella tietoa maallisista asioista, vaan että maallisen tiedon opiskelusta ei pitäisi tulla elämämme keskipiste. Mikäli opiskelemme maallista tietoa, tulisi meidän tasapainottaa itseämme opiskelemalla tietoa myös uskonnosta. Mieli on siunaus, joka on annettu, jotta voisimme tuntea Luojamme. Maallisen tiedon opiskelusta voi myös usein tehdä palvonnanteon liittämällä siihen oikean aikomuksen (esim. "haluan opiskella tämän kurssin yliopistossa, jotta voin valimistua ammattiin jossa voin hyödyttää ummaa ja muita ihmisiä" ), oikean aikomuksen kautta ansaitsemme Allahin siunauksen osaksemme, jolloin uuden oppiminen käy helpoksi.
Qalb on sielun (ruh) keskipiste, aivan kuten fyysinen sydämemme on kehomme keskipiste. Mikäli fyysinen sydämemme sairastuu, voi koko keho huonosti: sama pätee henkisen sydämemme kohdalla. Qalb on siunaus, jonka olemme saaneet osaksemme, voidaksemme kokea uskon tunteita ja siitä kumpuavaa mielihyvää.
Allah sanoo Koraanissa : وَالَّذِينَ آمَنُوا أَشَدُّ حُبًّا لِلَّهِ "...Ja ne, jotka uskovat, ovat vankkumattomia rakkaudessaan Allahia kohtaan..." (Surah Baqarah: 165). Sydän on luotu siis tätä vankkumatonta, intensiivistä rakkautta varten - kuitenkin monet ihmiset täyttävät mielummin sydämensä kaikenlaisilla muilla tunteilla: rakkaudella maalliseen, toisiin ihmisiin ja luotuihin tai jopa omaan itseensä. Tämä estää heitä kokemasta todellista mielihyvää, joka kumpuaa rakkaudesta Allahiin.
Kun Allah loi ihmiset, loi Hän heidän sielunsa ainoastaan määräämällä sen olemassaolon ("كُن فَيَكُونُ" - "ole, ja se oli" ). Hän loi sielumme ensin, ja kokosi ne yhteen paikkaan- ja puhutteli niitä kysymällä اَلَسۡتُ بِرَبِّكُمۡ , "Enkö Minä ole teidän Herranne", jolloin kaikki sielut vastasivat قَالُوۡا بَلٰى , "Totisesti" (Surah Al Araf 172) - joka ikinen sielu siis omaa tämän kyvyn tunnistaa Allah Herrakseen.
Sana Rabb tarkoittaa paitsi "Herraa" myös sitä, joka huolehtii, hoivaa, ohjaa ja kasvattaa. Tämä oli ensimmäinen ominaisuus jonka Allah meille itsestään ilmoitti - Hän lahjoitti meille tämän tiedon, ja koska tiedon alku on aina kysymys, asetti Hän sanomansa kysymyksen muotoon. Hän antoi ihmisten sielujen havaita itsensä kaikessa Kauneudessaan ja Suuruudessaan. Oppineet ovat selittäneet, että tässä tilaisuudessa Allah lahjoitti meille kaksi asiaa: "ishq" (syvän ja vankkumattoman rakkauden) sekä "ilm " (tiedon). Eli kaiken tiedon alkuperä on siis tietoisuus siitä, että Allah on Herramme - mielemme tehtävä on siis tunnistaa Hänet, ja sydämemme tehtävä rakastaa Häntä, ja muita Hänen vuokseen. Jos emme käytä näitä siunauksiamme oikein, on uskomme vajaa ja eksymme helposti oikealta tieltä.
Toiset ihmiset ovat luonnostaan tunteellisempia kuin toiset- tämä voi olla hyöty tai haitta, riippuen siitä kuinka ihminen kykyään käyttää. Vahvoja tunteita tuntevalle ihmiselle voi olla helpompaa tuntea uskonnollisia tunteita- ja näin hän motivoituu myös helpommin harjoittamaan uskonnon tekoja. Mutta mikäli hän ei pyri tähän aktiivisesti, ja sallii tunteittensa kiintyä asioihin, jotka ovat haitallisia ( sekä rakkaus ja viha maallisten asioiden vuoksi esim.) voi tämä johtaa hänen henkiseen tuhoonsa. Sydämen tehtävä on rakastaa, mutta Allahin rakkaus ei voi asustaa sydämessä, joka rakastaa sellaista, jota Hän ei ole sallinut (on esimerkiksi olemassa ihmisiä, jotka väittävät rakastavansa Allahia niin paljon, ettei heidän ole enää pakko tehdä pakollisia palvonnan tekoja - tämä on logiikan vastaista, sillä sydän joka rakastaa, pyrkii miellyttämään Rakastettua parhaimmalla mahdollisella tavalla, ja Allah on sanonut, että paras tapa pyrkiä Hänen Läheisyyteensä on pakollisten tekojen suorittaminen).
Joskus oikean tärkeysjärjestyksen asettaminen voi olla vaikeaa, kun elämässämme on paljon velvollisuuksia, emme aina ole varmoja siitä, miten ne kaikki hoitaisimme. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä, että velvollisuutemme Allahia kohtaan (huqooq ul-lLaah) ovat aina ensisijalla. Meidän ensisijainen identiteettimme on, että olemme Allahin palvelijoita ja uskovia.
Seuraavaksi tärkeintä on huolehtia velvollisuuksistamme muita ihmisiä kohtaan (huqooq ul-ibaad), meidän on myös tiedostettava, mitä nämä velvollisuudet ovat, jottemme laiminlyö kumpiakaan. Velvollisuudet luomakuntaa kohtaan tulisi suorittaa Allahin tähden, Hänen määräämällään tavalla. Näiden kahden tulisi olla tärkeysjärjestyksessämme ylinnä.
Kolmanneksi voimme sitten valita "ylimääräisiä asioita". Voimme kysyä itseltämme : mitä ylimääräisiä, mielihyvään johtavia asioita haluan tehdä?" Ylimääräisten asioiden tulisi olla sellaisia, jotka saavat meidän tuntemaan enemmän kiitollisuutta (shukr) sekä kärsivällisyyttä (sabr), mutta todellisuus on, etteivät kaikki meistä yksinkertaisesti kykene tähän - joskus muut ihmiset esimerkiksi haluavat tehdä ylimääräisiä, maallisia asioita kanssamme - eikä tämä ole huono asia. Meidän tulee pyrkiä kuitenkin tasapainoon: joskus tehden ylimääräistä luodun suhteen, ja joskus omistaen ylimääräisen ajan ainoastaan Allahille. Meidän tulee harjoitella oikeanlaisen aikomuksen asettamista - jos esimerkiksi viemme lapset puistoon, voimme tehdä niyaan, että viemme heidät sinne jotta he saisivat raitista ilmaa ja kasvaisivat terveiksi umman jäseniksi, jotta he oppisivat sosiaalisia taitoja jne. Tämä on todella helppo tapa tehdä maallisista ylimääräisistä teoista palvonnantekoja, se myös vahvistaa kykyämme muistaa Allahia joka tilanteessa.
Oleellisinta on, ettemme anna "ylimääräisten asioiden" - vaikka ne olisivatkin sallittuja ja jopa hyödyllisiä asioita - muodostua ensisijaiseksi identiteetiksemme. Muslimin on oltava etusijassa muslimi - ei esimerkiksi lääkäri, urheilija, humanisti tai poliitikko - edes äiti tai isä. Muslimi voi olla kaikkea tätä, muttei Islamin ja sen arvojen kustannuksella (tämä toki edellyttää, että tiedämme, mitä nämä Islamilaiset arvot todella ovat, jotta pystymme soveltamaan niitä elämässämme oikealla tavalla). Mikäli siis olemme esimerkiksi äitejä, on meidän tiedettävä, millä tavalla Allah haluaa meidän lapsiamme kasvatettavan, jos olemme poliitikkoja, on meidän tiedostettava, ettemme voi pitää mitään maallista ideologiaa Islamia parempana, vaikka edustaisimmekin jotain tiettyä puoluetta- emmekä voi tinkiä Islamilaisista arvoista yhteiskunnan vaatimusten vuoksi. Allah on armossaan tehnyt Islamilaisesta elämäntavasta hyvin moniulotteisen (Islam ei siis ole uskonto, jossa olisi vain ja ainoastaan yksi oikea tapa tehdä asioita) , ja jokainen, joka todella on motivoitunut elämään Hänen Tahtonsa mukaan, varmasti löytää tavan tehdä niin.
Ihminen, joka antaa näiden ylimääräisten asioiden hallita elämäänsä, sanoo helposti: "Olen liian kiireinen opiskellakseni uskontoa / lähentyäkseni suhteessani Allahiin" - jotkut jopa sanovat " Olen liian laiska, en vaan pysty." Tällainen asenne kertoo usein siitä, ettei ihminen todellisuudessa edes halua tavoitella näitä asioita - ja siitä eroon pääseminen vaatii kahta asiaa:
1) Itsekuria
2) Rakkautta
Kuulostaa ehkäpä julmalta sanoa, että jotkut asiat vaan on tehtävä. Maallisessa elämässä on kuitenkin paljon asioita, joita teemme, vaikka ei yhtään huvittaisi - ja usein sen takia, että niistä seuraa jotain parempaa. Esimerkiksi siivoamme, vaikka ei yhtään huvittaisi, sillä siistissä kodissa on mukavampaa. Käymme töissä, vaikka emme aina ehkä haluaisi, koska tiedämme saavamme kuukauden päätteksi palkan. Lasta odottava nainen jaksaa kaiken kivun ja vaikeuden rakkaudestaan lapseensa- lapsen synnyttyä hän kykenee jättämään jopa tarpeensa nukkua lapsensa vuoksi- harva äiti sanoo, että hän on liian laiska eikä jaksa huolehtia lapsestaan: rakkaus on siis laiskuutta voimallisempi asia.
Rakkaus on myös kiirettä voimallisempi - sillä kiireistämme huolimatta ehdimme viettää aikaa läheisimpiemme kanssa ja solmia jopa uusia ihmissuhteita. Kuinka siis voimme sanoa, ettemme ehdi viettää aikaa Allahin kanssa, joka on kuitenkin suonut meille sen ajan, joka meillä on.
Kuka tahansa voi käyttää älyänsä ja sydäntään ymmärtääkseen maallista ja tunteakseen vetoa siihen- mutta ihminen joka haluaa joka hetki muistaa Allahia (dhakir) käyttää älyään ja sydäntään ymmärtääkseen ja rakastaakseen Allahia. Ihmisten on sanottu olevan kuin kaivoksia- joskus meidän on mentävä syvälle sisimpäämme ja kaivettava todellinen potentiaalimme esiin. Kaikilla meillä on hyviä ominaisuuksia ja kykyjä, mutta usein aliarvioimme itseämme, varsinkin uskonnon suhteen, emmekä edes pyri tähtäämään tarpeeksi korkealle. Kaikilla ihmisillä ei ole samaa älyllistä potentiaalia, mutta jokaisella ihmisellä, joka omaa pisarankin uskoa, on kyky saavuttaa Allahin Rakkaus sekä Läheisyys. Tämä uskon pisara on kuin siemen, joka voi kasvaa suureksi puuksi, mikäli olosuhteet ovat otolliset.
Jotta voisimme ottaa ensimmäisen askeleen kohti Allahin muistamista (dhikr), jotta tulisimme sellaisiksi ihmisiksi, jotka jatkuvasti muistavat Häntä, edellyttää tämä;
Meidän tulee lähteä matkaan sillä aikomuksella, että haluamme tästä lähin, joka ikinen hetki muistaa Allahia, ja elää Hänen tahtonsa mukaan. Haluamme poistaa itsestämme kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat Hänelle epämieluisia ja korvata ne niillä, joita Hän rakastaa (tazkiya).
Nämä käytännön teot auttavat meitä käyttämään älyämme ja sydäntämme oikein - ja näin saavuttamaan tilan, jossa jatkuvasti muistamme Allahia:
Mieli sekä älykkyys
Ihminen käyttää älyänsä uuden tiedon oppimiseen ja prosessoimiseen - mikä on tietenkin hyvä asia. Joskus kuitenkin täytämme mieltämme täysin turhalla ja tyhjänpäiväisellä tiedolla, joka ei millään tavalla tule hyödyttämään meitä akhirassa. Tämä ei tarkoita, ettemmekö voisi opiskella tietoa maallisista asioista, vaan että maallisen tiedon opiskelusta ei pitäisi tulla elämämme keskipiste. Mikäli opiskelemme maallista tietoa, tulisi meidän tasapainottaa itseämme opiskelemalla tietoa myös uskonnosta. Mieli on siunaus, joka on annettu, jotta voisimme tuntea Luojamme. Maallisen tiedon opiskelusta voi myös usein tehdä palvonnanteon liittämällä siihen oikean aikomuksen (esim. "haluan opiskella tämän kurssin yliopistossa, jotta voin valimistua ammattiin jossa voin hyödyttää ummaa ja muita ihmisiä" ), oikean aikomuksen kautta ansaitsemme Allahin siunauksen osaksemme, jolloin uuden oppiminen käy helpoksi.
Henkinen sydän (qalb)
Qalb on sielun (ruh) keskipiste, aivan kuten fyysinen sydämemme on kehomme keskipiste. Mikäli fyysinen sydämemme sairastuu, voi koko keho huonosti: sama pätee henkisen sydämemme kohdalla. Qalb on siunaus, jonka olemme saaneet osaksemme, voidaksemme kokea uskon tunteita ja siitä kumpuavaa mielihyvää.
Allah sanoo Koraanissa : وَالَّذِينَ آمَنُوا أَشَدُّ حُبًّا لِلَّهِ "...Ja ne, jotka uskovat, ovat vankkumattomia rakkaudessaan Allahia kohtaan..." (Surah Baqarah: 165). Sydän on luotu siis tätä vankkumatonta, intensiivistä rakkautta varten - kuitenkin monet ihmiset täyttävät mielummin sydämensä kaikenlaisilla muilla tunteilla: rakkaudella maalliseen, toisiin ihmisiin ja luotuihin tai jopa omaan itseensä. Tämä estää heitä kokemasta todellista mielihyvää, joka kumpuaa rakkaudesta Allahiin.
Kun Allah loi ihmiset, loi Hän heidän sielunsa ainoastaan määräämällä sen olemassaolon ("كُن فَيَكُونُ" - "ole, ja se oli" ). Hän loi sielumme ensin, ja kokosi ne yhteen paikkaan- ja puhutteli niitä kysymällä اَلَسۡتُ بِرَبِّكُمۡ , "Enkö Minä ole teidän Herranne", jolloin kaikki sielut vastasivat قَالُوۡا بَلٰى , "Totisesti" (Surah Al Araf 172) - joka ikinen sielu siis omaa tämän kyvyn tunnistaa Allah Herrakseen.
Sana Rabb tarkoittaa paitsi "Herraa" myös sitä, joka huolehtii, hoivaa, ohjaa ja kasvattaa. Tämä oli ensimmäinen ominaisuus jonka Allah meille itsestään ilmoitti - Hän lahjoitti meille tämän tiedon, ja koska tiedon alku on aina kysymys, asetti Hän sanomansa kysymyksen muotoon. Hän antoi ihmisten sielujen havaita itsensä kaikessa Kauneudessaan ja Suuruudessaan. Oppineet ovat selittäneet, että tässä tilaisuudessa Allah lahjoitti meille kaksi asiaa: "ishq" (syvän ja vankkumattoman rakkauden) sekä "ilm " (tiedon). Eli kaiken tiedon alkuperä on siis tietoisuus siitä, että Allah on Herramme - mielemme tehtävä on siis tunnistaa Hänet, ja sydämemme tehtävä rakastaa Häntä, ja muita Hänen vuokseen. Jos emme käytä näitä siunauksiamme oikein, on uskomme vajaa ja eksymme helposti oikealta tieltä.
Toiset ihmiset ovat luonnostaan tunteellisempia kuin toiset- tämä voi olla hyöty tai haitta, riippuen siitä kuinka ihminen kykyään käyttää. Vahvoja tunteita tuntevalle ihmiselle voi olla helpompaa tuntea uskonnollisia tunteita- ja näin hän motivoituu myös helpommin harjoittamaan uskonnon tekoja. Mutta mikäli hän ei pyri tähän aktiivisesti, ja sallii tunteittensa kiintyä asioihin, jotka ovat haitallisia ( sekä rakkaus ja viha maallisten asioiden vuoksi esim.) voi tämä johtaa hänen henkiseen tuhoonsa. Sydämen tehtävä on rakastaa, mutta Allahin rakkaus ei voi asustaa sydämessä, joka rakastaa sellaista, jota Hän ei ole sallinut (on esimerkiksi olemassa ihmisiä, jotka väittävät rakastavansa Allahia niin paljon, ettei heidän ole enää pakko tehdä pakollisia palvonnan tekoja - tämä on logiikan vastaista, sillä sydän joka rakastaa, pyrkii miellyttämään Rakastettua parhaimmalla mahdollisella tavalla, ja Allah on sanonut, että paras tapa pyrkiä Hänen Läheisyyteensä on pakollisten tekojen suorittaminen).
Joskus oikean tärkeysjärjestyksen asettaminen voi olla vaikeaa, kun elämässämme on paljon velvollisuuksia, emme aina ole varmoja siitä, miten ne kaikki hoitaisimme. Meidän on kuitenkin ymmärrettävä, että velvollisuutemme Allahia kohtaan (huqooq ul-lLaah) ovat aina ensisijalla. Meidän ensisijainen identiteettimme on, että olemme Allahin palvelijoita ja uskovia.
Seuraavaksi tärkeintä on huolehtia velvollisuuksistamme muita ihmisiä kohtaan (huqooq ul-ibaad), meidän on myös tiedostettava, mitä nämä velvollisuudet ovat, jottemme laiminlyö kumpiakaan. Velvollisuudet luomakuntaa kohtaan tulisi suorittaa Allahin tähden, Hänen määräämällään tavalla. Näiden kahden tulisi olla tärkeysjärjestyksessämme ylinnä.
Kolmanneksi voimme sitten valita "ylimääräisiä asioita". Voimme kysyä itseltämme : mitä ylimääräisiä, mielihyvään johtavia asioita haluan tehdä?" Ylimääräisten asioiden tulisi olla sellaisia, jotka saavat meidän tuntemaan enemmän kiitollisuutta (shukr) sekä kärsivällisyyttä (sabr), mutta todellisuus on, etteivät kaikki meistä yksinkertaisesti kykene tähän - joskus muut ihmiset esimerkiksi haluavat tehdä ylimääräisiä, maallisia asioita kanssamme - eikä tämä ole huono asia. Meidän tulee pyrkiä kuitenkin tasapainoon: joskus tehden ylimääräistä luodun suhteen, ja joskus omistaen ylimääräisen ajan ainoastaan Allahille. Meidän tulee harjoitella oikeanlaisen aikomuksen asettamista - jos esimerkiksi viemme lapset puistoon, voimme tehdä niyaan, että viemme heidät sinne jotta he saisivat raitista ilmaa ja kasvaisivat terveiksi umman jäseniksi, jotta he oppisivat sosiaalisia taitoja jne. Tämä on todella helppo tapa tehdä maallisista ylimääräisistä teoista palvonnantekoja, se myös vahvistaa kykyämme muistaa Allahia joka tilanteessa.
Oleellisinta on, ettemme anna "ylimääräisten asioiden" - vaikka ne olisivatkin sallittuja ja jopa hyödyllisiä asioita - muodostua ensisijaiseksi identiteetiksemme. Muslimin on oltava etusijassa muslimi - ei esimerkiksi lääkäri, urheilija, humanisti tai poliitikko - edes äiti tai isä. Muslimi voi olla kaikkea tätä, muttei Islamin ja sen arvojen kustannuksella (tämä toki edellyttää, että tiedämme, mitä nämä Islamilaiset arvot todella ovat, jotta pystymme soveltamaan niitä elämässämme oikealla tavalla). Mikäli siis olemme esimerkiksi äitejä, on meidän tiedettävä, millä tavalla Allah haluaa meidän lapsiamme kasvatettavan, jos olemme poliitikkoja, on meidän tiedostettava, ettemme voi pitää mitään maallista ideologiaa Islamia parempana, vaikka edustaisimmekin jotain tiettyä puoluetta- emmekä voi tinkiä Islamilaisista arvoista yhteiskunnan vaatimusten vuoksi. Allah on armossaan tehnyt Islamilaisesta elämäntavasta hyvin moniulotteisen (Islam ei siis ole uskonto, jossa olisi vain ja ainoastaan yksi oikea tapa tehdä asioita) , ja jokainen, joka todella on motivoitunut elämään Hänen Tahtonsa mukaan, varmasti löytää tavan tehdä niin.
Ihminen, joka antaa näiden ylimääräisten asioiden hallita elämäänsä, sanoo helposti: "Olen liian kiireinen opiskellakseni uskontoa / lähentyäkseni suhteessani Allahiin" - jotkut jopa sanovat " Olen liian laiska, en vaan pysty." Tällainen asenne kertoo usein siitä, ettei ihminen todellisuudessa edes halua tavoitella näitä asioita - ja siitä eroon pääseminen vaatii kahta asiaa:
1) Itsekuria
2) Rakkautta
Kuulostaa ehkäpä julmalta sanoa, että jotkut asiat vaan on tehtävä. Maallisessa elämässä on kuitenkin paljon asioita, joita teemme, vaikka ei yhtään huvittaisi - ja usein sen takia, että niistä seuraa jotain parempaa. Esimerkiksi siivoamme, vaikka ei yhtään huvittaisi, sillä siistissä kodissa on mukavampaa. Käymme töissä, vaikka emme aina ehkä haluaisi, koska tiedämme saavamme kuukauden päätteksi palkan. Lasta odottava nainen jaksaa kaiken kivun ja vaikeuden rakkaudestaan lapseensa- lapsen synnyttyä hän kykenee jättämään jopa tarpeensa nukkua lapsensa vuoksi- harva äiti sanoo, että hän on liian laiska eikä jaksa huolehtia lapsestaan: rakkaus on siis laiskuutta voimallisempi asia.
Rakkaus on myös kiirettä voimallisempi - sillä kiireistämme huolimatta ehdimme viettää aikaa läheisimpiemme kanssa ja solmia jopa uusia ihmissuhteita. Kuinka siis voimme sanoa, ettemme ehdi viettää aikaa Allahin kanssa, joka on kuitenkin suonut meille sen ajan, joka meillä on.
Kuka tahansa voi käyttää älyänsä ja sydäntään ymmärtääkseen maallista ja tunteakseen vetoa siihen- mutta ihminen joka haluaa joka hetki muistaa Allahia (dhakir) käyttää älyään ja sydäntään ymmärtääkseen ja rakastaakseen Allahia. Ihmisten on sanottu olevan kuin kaivoksia- joskus meidän on mentävä syvälle sisimpäämme ja kaivettava todellinen potentiaalimme esiin. Kaikilla meillä on hyviä ominaisuuksia ja kykyjä, mutta usein aliarvioimme itseämme, varsinkin uskonnon suhteen, emmekä edes pyri tähtäämään tarpeeksi korkealle. Kaikilla ihmisillä ei ole samaa älyllistä potentiaalia, mutta jokaisella ihmisellä, joka omaa pisarankin uskoa, on kyky saavuttaa Allahin Rakkaus sekä Läheisyys. Tämä uskon pisara on kuin siemen, joka voi kasvaa suureksi puuksi, mikäli olosuhteet ovat otolliset.
Miten voimme siis aloittaa tämän prosessin?
Jotta voisimme ottaa ensimmäisen askeleen kohti Allahin muistamista (dhikr), jotta tulisimme sellaisiksi ihmisiksi, jotka jatkuvasti muistavat Häntä, edellyttää tämä;
- Katumusta (taubah)
- Todellista halua (irada)
Meidän tulee lähteä matkaan sillä aikomuksella, että haluamme tästä lähin, joka ikinen hetki muistaa Allahia, ja elää Hänen tahtonsa mukaan. Haluamme poistaa itsestämme kaikki ne ominaisuudet, jotka ovat Hänelle epämieluisia ja korvata ne niillä, joita Hän rakastaa (tazkiya).
Nämä käytännön teot auttavat meitä käyttämään älyämme ja sydäntämme oikein - ja näin saavuttamaan tilan, jossa jatkuvasti muistamme Allahia:
- Muista, että rukouksen tulisi olla Allahin muistamista varten وَأَقِمِ الصَّلَاةَ لِذِكْرِي (... "ja harjoittakaa rukousta muistaaksenne Minua..." Surah Taha:20). Me kuitenkin usein rukoilemme vaan suorittaaksemme velvollisuuden - vaikka tämä onkin ehkä sallittua, ja tällainen rukous merkitään tekojemme kirjassa suoritetuksi, on kyse nimenomaan ainoastaan siitä - suorittamisesta. Pelkkä mekaaninen suorittaminen ei ole palvonnan tekojen määräyksen syy. Allah sanoo : وَأَقِمِ الصَّلَاةَ ۖ إِنَّ الصَّلَاةَ تَنْهَىٰ عَنِ الْفَحْشَاءِ وَالْمُنْكَرِ ۗ (..."Ja harjoittakaa rukousta, sillä totisesti rukous estää tekemästä häpeällisiä sekä epäoikeudenmukaisia tekoja..." Ankabut: 45) - tietoisesti rukoiltu rukous siis suojaa ihmistä synniltä - tämä on se rukous johon meidän tulisi pyrkiä. Ensimmäinen askel rukouksen korjaamiseen on sajdan (täyskumarruksen) korjaus- mitä jos emme nousisi sajdasta ennen kuin tunnemme Allahin Läheisyyden? Jos koko rukoukseen keskittyminen on liian vaikeaa, voimme ensinnä pyrkiä edes tähän. Opettele ymmärtämään, mitä "Subhaana Rabbi yal-'alaa" tarkoittaa ja lausu se koko sydämelläsi.
- Lue Koraania joka päivä - tämä on tapa parantaa sydäntä. Koita tehdä tästä päivittäinen tapa, jota et jätä väliin, aivan kuin et jättäisi väliin hampaiden harjausta tms. päivittäistä asiaa. Mikäli voimme lukea yhden Juz:in (Koraani on jaettu 30 osioon tai juz:in) joka päivä, tulisi meidän tehdä niin mutta mikäli emme kykene tähän, tulisi meidän lukea ainakin puoli juz:ia, tai edes neljäsosa - jos emme kykene lukemaan kuin yhden rivin yhdeltä sivulta, tulisi meidän pyrkiä edes tähän säännöllisesti - kun saavutamme istiqaaman (säännöllisyyden ja jatkuvuuden) voimme pyrkiä nostamaan lukemamme määrää pikkuhiljaa. (Tässä viitataan nimenomaan arabian kielisen Koraanin lukemiseen, jollemme osaa lukea arabiaa, tulisi meidän lukea hyvää käännöstä ja todella ponnistella oppiaksemme lukemaan Koraania myös arabiaksi),
- Pyri aina muistamaan Allahia sydämessäsi: tällaista harjoitusta kutsutaan nimellä wuqoof-al qalbi, meidän tulisi säännöllisin väliajoin muistuttaa itseämme siitä, että kuulumme Allahille. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisimmassa muodossaan vaikkapa vain sitä, että aina silloion tällöin päivittäisten toimiemme lomassa muistamme Allahin näkevän meidät.
- Koska olemme epätäydellisiä, teemme sekä tahtomatta että tahallisesti joka päivä asioita, jotka eivät miellytä Allahia. Tämän vuoksi meidän tulisi myös pyytää Hänen anteeksiantoansa joka päivä. On sunnan mukaista lausua istighfar (astaghfirullaah - eli pyydän Allahin anteeksiantoa) ainakin 100 kertaa joka päivä. Istighfarin lausumiselle on monia eri lausumia sunnassa, joista voimme valita sen, joka vetoaa eniten tunteisiimme.
- Tiedostaaksemme, että kuulumme Profeetta Muhammedin SAWS ummaan, ja kasvattaaksemme rakkauttamme häneen, tulisi meidän rukoilla rauhaa ja siunauksia hänelle ainakin 100 kertaa päivässä (salawat), tähän on myös monia eri sanoituksia, joista voimme valita.
Oleellisinta on aloittaa pienestä ja pyrkiä säännöllisyyteen. Allah rakastaa eniten niitä palvonnan tekoja, joita teemme säännöllisesti, vaikka ne olisivatkin vähäisiä. (Sahih Bukhari)
Perustuen Mufti Kamaluddin Ahmedin bayaniin 21.11.15 Cape Townissa, Etelä-Afrikassa.
Comments
Post a Comment