Ramadanin jälkeen

Ramadan on ohi, ja Eid-juhlien jälkeinen arki on jälleen alkanut. Ennen Ramadania puhuimme paljon Ramadaniin valmistautumisesta. Monet meistä ponnistelivat kovasti Ramadan kuussa tullaksemme paremmiksi muslimeiksi: paastosimme, rukoilimme ylimääräisiä rukouksia, sekä olimme varovaisempia käytöksemme sekä puheemme suhteen. Ehkä emme ajatelleet asiaa sen kummemmin, mutta kaikki tämä onnistui - ja tuntui jopa helpolta - sillä olimme jatkuvassa dhikrin tilassa. Toisin sanoen muistimme jatkuvasti, että on Ramadan, ja paastoamme sillä Allah on määrännyt niin - ja halusimme Hänen hyväksyvän paastomme, joten valitsimme nälän ja janon, vaikka olisimmekin ehkä voineet syödä salassa muiden katseilta. Olimme siis koko ajan tietoisia siitä, että Allah on tietoinen meistä.
Kuitenkin monet meistä menettävät tämän tunnetilan heti (tai hyvin pian) Eidin jälkeen. Palaamme vanhoihin rutiineihimme ja luisumme vanhoihin, huonoihinkin tapoihimme. Monet esimerkiksi pystyvät menestyksekkäästi jättämään tupakan polton Ramadanina, mutta jatkavat heti Ramadanin päätyttyä - samaten monet meistä pystyvät helposti jättämään ajan tuhlauksen netissä tai tv:n ääressä, ja tekemään enemmän palvonnan tekoja Ramadanina, mutta sen päätyttyä monet meistä kokevat jopa olevansa "loman tarpeessa", ja sen sijaan, että yrittäisimme säilyttää Ramadanin hyödyt parhaamme mukaan, heitämme vapaalle. Ehkä ajattelemme, että "otan iisisti nyt pari päivää ja sitten alan taas lukea Koraania, tai rukoilla ylimääräisiä rukouksia jne." Tämä ei tietenkään toimi, ja varsinkin meidän jotka olemme jo paastonneet useamman Ramadanin, tulisi tiedostaa tämä.

Mikäli meistä tuntuu näinkin pian Ramadanin jälkeen siltä, että Ramadan oli jo "aikoja sitten", on tämä huono merkki - Shawwal kuussa meidän tulisi tehdä entistä enemmän töitä, jotta pystyisimme ylläpitämään sitä tasoa, jonka saavutimme Ramadanin aikana.

Kun ihmiselle tehdään elinsiirto - vaikkapa sydän siirrännäinen, ovat ensi hetket tämän operaation jälkeen aina kaikista kriittisimmät: hyväksyykö keho uutta elintä vai ei? Toipuuko potilas? Millaista elämä on sairaalasta lähdön jälkeen?
Ramadanina herätimme henkiin henkisen sydämemme, jota olimme kenties laiminlyöneet edellisestä Ramadanista asti. Tämän vuoksi ensimmäiset viikot Ramadanin jälkeen ovat kriittisimmät: kuinka tämä uusi henkinen sydämemme (qalb) selviää Ramadanin - vuotuisen henkisen teho-osastokautemme jälkeen?

Jos ihminen tietää saavansa hyvin suoritetun työharjoittelun päätteeksi loistavan työpaikan, on itsestään selvää, että hän valmistautuu harjoittelujaksoonsa hyvin. Mutta yhtä selvää on, ettei hän missään vaiheessa pidä harjoittelujaksoa lopullisena päämääränään -hänhän tavoittelee hyvää, pysyvää työpaikkaa. Sama koskee mitä tahansa harjoittelua vaativaa suoritusta: kuka esimerkiksi käy kuntosalilla vaan kuntosalilla käymisen vuoksi? Tuskin kukaan - itse tarkoituksenahan on kunnon ylläpito sekä terveys. Ramadan oli siis meidän harjoittelujaksomme -kuin treenileiri, jolla harjoittelimme taqwaa (hurskautta), dhikriä sekä hayaa (häveliäisyyttä). Nyt kun olemme palanneet tavalliseen arkeen, on meidän tehtävä työtä, jotta "kuntomme" pysyisi yllä.

Haluammeko todellakin suhteemme Allahiin olevan kuin joku dieetti, jolla kituutamme kerran vuodessa päästäksemme bikinikuntoon, vaan jotta voisimme loppuvuoden (uimapukukauden ulkopuolella) mässäillä joka päivä pikaruualla? Bikinikuntoon pyrkivien tavoite ei ole terveys, eikä edes hyvä kunto - heidän tavoitteensa on näytellä kaunista vartaloaan muille parin kuukauden ajan. Oliko meidän tavoitteemme Ramadanin aikana taqwan oppiminen, vai vietimmekö Ramadania ainoastaan koska "olemme muslimeja ja paastoamme Ramadanin"?  Mikäli paastosimme ainoastaan siksi, että "pitää" , olemme toki suorittaneet velvollisuutemme Allahia kohtaan laillisessa mielessä, eikä meitä siis sen vuoksi tulla rankaisemaan pakollisen teon tekemättömyydestä - mutta Ramadanin tarkoitus oli, että muutumme sen aikana paremmiksi ihmisiksi - jano ja nälkä olivat ainoastaan työkaluja, jotka edesauttoivat tätä päämäärää. Monet meistä treenaavat ympäri vuoden pysyäkseen hyvässä kunnossa- mutta tyytyvät olemaan henkisesti laiskoja sohvaperunoita, jotka tekevät pienimmän mahdollisen määrän pakollista. Kuitenkin nämä samat ihmiset ovat maallisen työnsä suhteen usein niin tunnollisia, etteivät ole pois töistä edes sairaana: he eivät siis voi sanoa, etteivät he kykene ponnistelemaan tai saavuttamaan istiqaamaa (jatkuvuutta) - he ovat vaan saavuttaneet sen ibaadan sijaan muissa asioissa.

Mikäli ihmisellä ei ole ruokahalua, hän huolestuu kovin nopeasti terveytensä tilasta, ja varaa ajan lääkäriin, vaikka ruokahaluttomuus sinänsä olisikaan vaarallista. Me kuitenkaan emme tunne minkäänlaista halua tehdä palvonnantekoja. Emme kuitenkaan ole huolissamme tästä henkisestä turtuneisuudesta. Vielä huolestuttavampaa on se, ettemme vähäisiäkään palvonnan tekoja  tehdessämme kykene tuntemaan tunteita Allahia kohtaan - suoritamme rukouksemme kuten muutkin velvoitteet "pois alta", jotta voimme keskittyä muihin asioihin.
Monesti vetoamme siihen että "uskonto on helppoa" tai "uskonnon ei ole tarkoitus kuormittaa ihmistä liikaa" oikeuttaaksemme oman henkisen turtuneisuutemme (ghafla). Tämä helppous ei merkitse kuitenkaan sitä, että laitamme kaiken motivaatiomme maaliseen ja otamme uskonnon iisisti- tasapaino islamissa merkitsee, että hoidamme sekä maalliset, että uskonnolliset velvoitteemme parhaamme mukaan.

Ramadan opetti meille kuitenkin jotain kovin oleellista dunyasta: pystymme olemaan ilman dunyan "ylimääräisiä asioita" - kuten ylimääräistä syömistä ja juomista, ylimääräistä netissä surffailua jne. - huomasimme myös, että kun teimme ylimääräisiä palvonnan tekoja ja koitimme olla parempia ihmisiä, saimme aikaan tuloksia heti paikalla: tunsimme olevamme lähempänä Allahia, ja huomasimme tämän positiivisten vaikutusten ulottuvan muillekin elämämme alueille.

Allah on sanonut : "kun palvelijani kävelee luokseni, Minä kiirehdin hänen luokseen" - Allah siis palkitsee parhaimmalla tavalla vähäisenkin yrittämisemme parantua. Ramadan todisti meille, että pystymme tekemään enemmän töitä, ja pystymme kehittymään - miksi siis heittäisimme kaiken tämän hukkaan? Miksi tyydymme nollaamaan kaiken heti Ramadanin jälkeen - mikäli koittaisimme elää koko tulevan vuoden yhtä hyvin kuin elimme Ramadaninkin, minkälainen seuraava Ramadanimme olisi?

Tämä kuitenkin vaatii :
1) Taubaa - eli säännöllistä katumusta, kaikkien syntien hylkäämistä (sekä sisäisten, että ulkoisten). Tämä puolestaan edellyttää oikeanlaista seuraa, sekä oppimista niiltä, joiden tauba on vilpitöntä.
2) Tazkiyaa: Tämä merkitsee sydämen puhdistusta, sitä, että puhdistamme sielustamme kaikki epäpuhtaudet - likaiset ajatukset sekä tunteet sekä korvaamme ne puhtailla, kauniilla ajatuksilla, sekä tunteilla. Kuten tauba, myös tazkiya käy helpommaksi, mikäli vietämme aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ponnistelevat samalla tiellä, saman tavoitteen eteen, se vaatii myös ankaraa harjoitusta sekä ihmisen palvonnantekojen määrän, että laadun suhteen. Avainasemassa tässä on viiden päivittäisen rukouksen laadun parantaminen, josta kirjoitamme lisää ensi viikolla.


(pääviestiltään perustuen Mufti Kamaluddin Ahmedin bayaniin "Abd as Shakur", joka on kuunneltavissa täältä)