Luojamme- Ystävämme.

                                                     اللَّهُ وَلِيُّ الَّذِينَ آمَنُوا 

 "Jumala on niiden suojelija, jotka uskovat..." 

Allah on Koraanissa (2:257) sanonut olevansa uskovien Wali - suojelija, liittolainen, läheinen ystävä.

Emme ehkä useinkaan miellä Islamin käsitystä Jumalasta tällaiseksi - nekin meistä, jotka ovat ylläolevan jakeen lukeneet, ovat tuskin todella tiedostaneet sen merkitystä ja sanomaa. Kuitenkin Allah tarjoaa tässä jakeessa meille omaa liittolaisuuttaan sekä ystävyyttään. Kuinka suuri lahja tämä meille onkaan! Allah on Armossaan rajaton ; tämän vuoksi Hän on sanonut olevansa uskovien ystävä ensin- mikäli meidän olisi saavutettava Hänen ystävyytensä omien tekojemme kautta olisimme totisesti hukassa. 

Hän on kuitenkin halunnut tehdä tämän meille helpoksi tarjoamalla ensin omaa ystävyyttään meille. Hän ei myöskään ole sanonut olevansa ainoastaan hurskaiden, oppineiden tai profeetoiden (rauha heille) ystävä, vaan jokaisen sellaisen ihmisen, jolla on uskoa ( imaan) Häneen. 

Yleensä kun Koraanissa mainitaan ne, jotka uskovat (alladheena aamanoo), mainitaan heti perään "ne, jotka tekevät hyviä tekoja" (amilus -saalihaat) + kun Allah kuitenkin mainitsee oman Ystävyytensä uskovia kohtaan, edes tätä hyvien tekojen ehtoa ei ole mainittu. 

Yleensä ystävystymme ihmisten kanssa kahdesta eri syystä: joko heillä on jokin luonteenpiirre tai ominaisuus josta pidämme tai sitten yksinkertaisesti rakastamme heitä heidän itsensä takia. Rakkaimmat ihmiset elämässämme ovat niitä, joita rakastamme nimenomaan heidän itsensä vuoksi, emmekä minkään ominaisuuden tai ulkoisen ansion takia. Mikäli tavoittelisimme Allahin rakkautta niiden ominaisuuksien  kautta, joita meillä on (ja jotka Hän on meille Armossaan antanut), emme pääsisi kovinkaan pitkälle: mehän emme voi tarjota Allahille mitään sellaista hyvää mitä Hän ei jo itsessään olisi - ja kaikki omat hyvät ominaisuutemme ovat vain kalpeita heijastuksia Hänen täydellisistä ominaisuuksistaan. Hän kuitenkin tarjoaa Ystävyyttään meille uskomme vuoksi - sen vuoksi että me olemme itsessämme niitä, jotka uskovat Häneen. 

Tämä jae jatkuu seuraavasti: 

                                                يُخْرِجُهُمْ مِنَ الظُّلُمَاتِ إِلَى النُّورِ

                                                                                  "Hän johtaa heidät pimeydestä valoon" 

Mitä ystävät tekevät ? 

Ystävät auttavat toisiaan: on ilmiselvää, että me emme voi auttaa Allahia millään tavalla, mutta Hän auttaa meitä silti. Jos keskitymme hetkeksi ja mietimme mennyttä: kaikkia niitä vaikeuksia ja ongelmia joiden yli olemme kuitenkin päässeet, huomaamme, että vain Allah on aina pitänyt meistä huolta ja auttanut meitä. Allah on aina lähettänyt elämäämme juuri oikeat ihmiset, juuri oikeina hetkinä - jopa ne koettelemukset, jotka Hän on meille lähettänyt ovat tehneet meistä vahvempia ja parempia ihmisiä - niiden kautta Hän on opettanut meitä paremmin, kuin mikään oppikirja koskaan pystyisi. Me olemme koettaneet jopa olla ottamatta vastaan Hänen apuaan - olemme peittäneet itsemme synneillä kunnes elämämme on ollut pimeyttä pimeyden päällä (thulumaat kirj. pimeyksiä - monia pimeyden kerroksia, joita kasaamme yllemme omien syntiemme kautta), Hän ei kuitenkaan ole koskaan hylännyt meitä vaan johdattanut meitä kaikesta tästä huolimatta. 

-Ystävät peittävät toistensa viat: Allah on Täydellinen, Hän kuitenkin on antanut itsellensä ominaisuuden As-Sattaar : Hän, joka verhoaa synnit. Hän siis estää muita näkemästä vikojamme ja syntejämme. Jos olemme todella rehellisiä itsellemme tiedämme, että melko harva ihminen haluaisi olla kanssamme tekemisissä, mikäli he tietäisivät mitä olemme tehneet kuvitellessamme, ettei kukaan näe. Armossaan Allah kätkee syntimme: kuitenkin jotkut meistä tuovat niitä tarkoituksellisesti esille jatkuvasti: kuvittelemme syntien julkituomisen olevan hienoa ja katu-uskottavaa. Varsinkin sosiaalisessa mediassa tämä katsotaan normaaliksi ja hyväksyttäväksi. Allah on armossaan siis verhonnut meidät omaan sattaariinsa ja revimme sen pois pelkkää ylimielisyyttämme, sitten sanomme "vain Jumala voi tuomita minut" tai "mä nyt oon kuka mä oon". Allah kuitenkin jatkaa syntiemme verhoamista silti: kaikista hävyttömimmätkin meistä tietävät nimittäin hyvin, että on olemassa myös syntejä, joita edes he eivät kehtaa julkaista. 

Ystävät välittävät toistensa tunteista : Me emme tietenkään voi loukata Allahia samoin, kuin loukkaamme muita ihmisiä. Edes epäusko ei loukkaa Häntä millään tavoin: Hän on kuitenkin asettanut meille joitakin velvoitteita Itseään kohtaan (huqooq ul-Llaah) sekä muita luotuja kohtaan (huqooq ul-ibaad). Ne, jotka eivät usko Jumalaan lainkaan, eivät tietenkään myöskään usko tällaisiin velvoitteisiin, eivätkä näin myöskään pidä niistä huolta. Mutta me, jotka uskomme ja miellämme itsemme muslimeiksi, rikomme silti jatkuvasti Hänen oikeuksiaan vastaan tekemällä syntiä. Hän siis tarjoaa meille Ystävyyttään ja Liittolaisuuttaan, ja me rikomme Häntä vastaan tekemällä syntiä. Silti väitämme rakastavamme Allahia. 

Mikäli emme kykene saavuttamaan tottelevaisuutta (itta-at)  emmekä siis lopeta syntien tekoa rangaistuksen pelosta, tulisi meidän tehdä se tämän wilayan (ystävyyden) vuoksi. 

Eräs suurimmista ongelmistamme on kuitenkin täydellisen väärä tärkeysjärjestys: olemme niin keskittyneitä siihen, mitä mieltä muu luomakunta (esim. yhteiskunta ja media) meistä on, ettemme tule edes ajatelleeksi, että meidän tulisi kehittyä tämän wilayan arvoisiksi. Toisin sanoen haluamme niin kovasti solmia ystävyyden kaiken muun kuin Allahin (ghair ulLaah) kanssa, ettemme muista, että Hän on jo meidän Liittolaisemme, ja mitä merkitsee luodun mielipide kun Ystävänämme on Luoja itse? Tämä ei tietenkään tarkoita, että kohtelisimme muita luotuja (esimerkiksi ei-muslimeita) huonosti-  päinvastoin. Mutta mikäli korjaamme suhteemme Allahiin, Allah korjaa suhteemme muihin ihmisiin. Onhan Allah sanonut: " Totisesti, ne, jotka uskovat ja tekevät hyviä töitä, Jumala on palkitseva rakkaudella. "(19:96) - oppineet ovat selittäneet tämän tarkoittavan sitä, että Allah laittaa rakkautta ihmisten sydämiin niitä kohtaan, jotka rakastavat Häntä. 

Usein miellämme ystävän vastakohdaksi vihollisen - jonkun, joka vihaa meitä rakkauden sijaan. Kuitenkin walin vastakohta ei ole Allahin vihollinen vaan se, joka on ghaafil - välinpitämätön Hänen suhteensa. Ghaafil on ihminen, joka ei uhraa ajatustakaan Allahille - ja pelottavaa on, ettei tällainen tila ole pelkästään epäuskovien sairaus vaan myös muslimien: ja jopa harjoittavien, rukoilevien muslimien. Uskonnosta on tullut monille vain tapa- ja ihminen joka pukeutuu sunnan mukaisesti ja jopa rukoilee viidesti päivässä saattaa silti olla sydämessään täysin välinpitämätön. Hän ei myöskään yritä pyristellä irti välinpitämättömyyden tunteesta eikä hän pyri kehittymään uskossaan. Allahin wilayan ja rakkauden tavoittelu ei siis voi olla mikään osa-aika homma, se ei voi olla suhde, jota ylläpidetään ainoastaan perjantaisin tai Ramadanina, sen on oltava jatkuva pyrkimys lähemmäksi Luojaa sekä Hänen suosionsa tavoittelu. 

Kuinka siis voimme tulla tämän Ystävyyden arvoisiksi? 

Ensiksikin meidän on tehtävä duaa (pyyntörukous), mikäli emme tee duaa jonkin asian puolesta, emme todellisuudessa koe sitä kovinkaan tärkeäksi- ystävät kertovat toisilleen kaiken. He vuodattavat sydämensä toisilleen; näin meidän kuuluisi tehdä duaa: meidän ei tulisi olla ujoja Allahilta pyytämisen suhteen. Meidän tulisi puhua Hänelle, kertoa Hänelle kaikki, vaikka Hän tietääkin sen jo. 

Toiseksikin meidän on tehtävä dhikriä (muisteltava Allahia) . Jos todella rakastamme jotakuta, ajattelemme heitä usein, emmekä unohda heitä hetkeksikään. Emme koe heidän muistamistaan rasitteeksi, emmekä ajattele, ettei meillä ole aikaa heidän muistamiselleen. 

Mitä enemmän puhumme jollekulle, sitä vahvempi suhde välillemme muodostuu, ja mitä enemmän muistelemme heitä, sitä enemmän kiinnymme heihin ja rakastamme heitä. Tämän pitäisi johtaa siihen, että saamme enemmän taqwaa (Allahin pelkoa), hayaa (häveliäisyyttä) sekä sunnaa elämäämme. Toisin sanoen kun suhteemme Allahin kanssa vahvistuu, olemme entistä tietoisempia Hänestä ja pyrimme kaikin tavoin miellyttämään Häntä (sunna) sekä välttämään Hänen suuttumustaan. 

Sunna on se tapa, jolla Allah haluaa meidän tavoittelevan suosiotaan. Profeetta SAWS oli habibulLaah : se, jota Allah rakastaa kaikista eniten. Hän antoi profeetalle sunnan - elämäntavan, joka täydellisesti myötäilee Hänen tahtoaan. Hadith qudsissa meille on kerrottu : " ....palvelijani ei voi tulla Minulle Läheiseksi millään muulla paremmalle keinolla kuin pakollisten velvotteiden kautta (fardh), ja hän tulee yhä läheisemmäksi Minua tekemällä vapaaehtoisia tekoja (nafl), kunnes rakastan Häntä..:" : paras tapa siis saada osakseen Allahin rakkaus on noudattaa sen ihmisen elämäntapaa, jota Hän kaikista eniten rakastaa.

Allah on sanonut myös: 

"Me lähetämme lähettiläitä vain ilosanoman tuojiksi ja varoittajiksi, mutta niiden, jotka uskovat ja oikein tekevät, ei tarvitse pelätä eikä murehtia." ( 6:48) 

Eli mikäli meillä on uskoa, Allah lupaa olla Liittolaisemme- ja mikäli vielä teemme hyviä tekoja, Hän on luvannut meille, ettei meidän tarvitse surra eikä murehtia. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö elämässä tulisi ongelmia ja koettelemuksia- mutta jos rinnallamme on Ystävä, eivät ongelmat tunnu niin suurilta - suurin hätä katoaa jo siksi, että tiedämme, ettemme ole yksin.